seidatar18.02.2017 14:28
Miten selvisitte niistä?
Pukeutuminen on muuttunut vuosien myötä.
Ensimmäinen lastenlapsi tanssi vanhaintanssinsa eilen upeana kauniissa hempeässä julapuvussaan.
Lehdestä luin ja radiossakin haastateltiin vanhempia jotka kertoivat etenkin tyttöjen vanhaintansseihin valmistautumisen tulevan kalliiksi.
Lapsenlapsi selvisi alle 200 € eurolla koko päivästä.
Hänen äitinsä 1990 17 vuotiaana tässä kuvassa.
http://aijaa.com/W1CLsS
Kampaus ja puku olivat kotitekoisia, joten edulliseksi tuli hänenkin juhlansa.
Koskaan en ole suuremmin innostunut käsitöistä, mutta vanhaintanssi pukujen loihtiminen on ollut aivan ihanaa.
Valitettavasti en vain enää pysty ompelemaan. (Koulussa sain 7 käsitöistä.)
mummi4718.02.2017 15:28
Upea puku ja hieno kampaus. Käsityönumerosi on ihan pielessä. Olisit ansainnut kympin.
saukkomartta18.02.2017 15:50
Toistaiseksi selvitty halvalla. Pojalla oli musta puku ennestään, ostettiin daamin pukuun sointuva solmio. Toivottavasti neidille löytyy mieluinen puku second hand -valikoimista.
Lady18.02.2017 15:58
Ennen puvut kaivettiin isovanhempien ullakolta tai vastaavasta paikasta.
Vielä tähän päivään mennessä en ole kampauttanut juhlakampausta itselleni kampaajalla, enkä ostanut juhlameikkiä. Ehkä minä vielä joskus repäisen.
Kauniille juhlapuvuille oli käyttöä yhdessä harrastuksessa, mutta sekin on taakse jäänyttä aikaa. Sitä kyllä kaipaisin, että saisi joskus pukeutua ihan viimeisen päälle, kuten tytöt vanhaintansseihin.
äite18.02.2017 19:08
Kymmenen vuotta sitten, tyttären tansseihin, tehtiin yhdessä puku. Ensin käytiin Armanin näyttelyssä Taideteollisuusmeusossa, sitten ostettiin kankaat ja kaavat ja ommeltiin monta iltaa. Kun laukku ja 'käsineet' piiti tehdä, tyttö etsi mallit vanhoista käsityölehdistä. Käsineet olivat eräänlaiset irtohihat mekon kankaasta.
Puku ei enää mahdu, mutta roikkuu kaapissa muistona hienoista yhteisistä hetkistä.
Lopputulos oli ihan hyvä, mutta päällimmäisenä on mielessä se, että yhdessä tehtiin. Juhlakengät olivat ongelma, mutta sitten keksittiin maalata äidin vanhat sandaalit uuteen uskoon.
Lauritsa19.02.2017 14:31
Tyttären tansseista on jo kymmenen vuotta. Olin niin tyhmä, etten edes ymmärtänyt, että niihin olisi ollut hassattava tuhansia euroja, kuten joku näytti somessa valittavan. Hameosa löytyi kirpparilta, tyttären kaveri ompeli siihen yhteen jännittävän uuden yläosan, omat isoäidin vanhat sormettomat pitsikäsineet kävivät myöskin. Kengät olivat omat pyhäpukukorkkarini, koska ne tuntuivat jalkaan helpoimmilta, eivät liian piikkarit. Tukan tytöt laitattivat joukolla yhdellä ammattiäidillä. Tukan kukkiin sitten kyllä pantiin rahaa: tähtinuttura kuin Sissillä, ruusuja ja kimallusta. Ihana oli tällätä itsensäkin katsomoon ihailemaan hyvin harjoiteltuja tansseja. "Seitsentoistavuotiaana on neito kaunehin..."

Sinun tulee olla kirjautunut vastataksesi.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy.